Muutama päivä sitten Salainen marttaystäväni otti minuun yhteyttä toisen kerran. Ensimmäinen kerta jumittui ikävä kyllä bittiavaruuteen. Sain jonkilaisen virtuaalisen lahjan sähköpostiini, mutta sivusto, johon minun olisi pitänyt päästä katsomaan lahjaani vain väitti jatkuvasti, että lahjani on vanhentunut. Sain siis tietää, että marttaystäväni on koittanut olla minuun yhteydessä, mutta tekniikka petti. Sellaista sattuu joskus.

Maanantaina siis tupsahti postiluukusta postikortti kera Fazerin sinisen patukan! Kyllä vanha kunnon Kusti polkee ja posti kulkee... Kiitos kaunis siis tästä makeasta välimuistamisesta SMY:lleni! Patukka nautittiin virkistävänä välipalana oppimispäiväkirjan kirjoituksen lomassa.

Kortissa oli hauska lounaissuomalaisella murteella kirjoittavan Heli Laaksosen runo hänen Peippo vei -runokrijastaan, joka kuului näin:

Perunamukulie mukan nous maast yks ihmistaimiki.
Timoks mää sen ristisin, Timoi olin tähä rivi istuttanukki.

Ehjä, kaunis,
ei ollu kuakka osunu eikä rupi.
Laitin kori muitte joukko,
see istus hiljasen möykkyn siin lairal,
kattel ko mää huhkisin,
järsis piäni paloi perunan kyljest.Mitä mahro ajatel?
Mitä mahtava varhase ajatel?
Juur tuliva suve ensmäse
varpusekki uunist ulos.

Voi ko ajatelissiva mukavi vaa,
mää koitan näyttä iloselt
et hee saava hyvä alu.