Perjantaina kävin hakemassa postista salaisen marttaystäväni
marraskuun lähetyksen. Kuoresta paljastui vaikka mitä hyödyllistä, hyvää ja
jännää! SMY:ni oli hankkinut minulle maustettua rooibos-teetä lämmittämään
kylminä syksyinä päivinä. Mukana oli myös kaksi minulle uutta tuotetta tai
tekemistä, kuten marraskuun teemaan kuuluikin. Ensinnäkin minulle esiteltiin
uusi ruoka-aine, bulgur. Se on durum-täysjyvävehnästä tehtyä ja muistuttaa
ilmeisesti couscousia. Tämän lisäksi SMY:ni oli kirjoittanut minulle ylös
kolmen kasvisruuan reseptin, olinhan ilmoittanut, että olisin kiinnostunut
oppimaan uusia kasvisruokia. Ehdottomasti tulen lähiaikoina kokeilemaan
porkkanamaissilettuja.
Toisena uutena juttuna SMY esitteli minulle uuden
harrastuksen, nimittäin helmeilyn. Paketista kuoriutui erivärisiä helmiä,
valmis helmikaulakoru esimerkkinä aloittelijalle sekä erilaisia
helmikoruohjeita. SMY oli ollut niin perinpohjainen, että oli laittanut mukaan
lankaa ja jopa neulan, Kaikkea oli ajateltu! Suuren suuret kiitokset siis.
Iloitsin lähetyksestä paljon!